Etusivu - Uutiset - Tiedot

Kemiallisten aurinkovoideiden ja fyysisten aurinkovoideiden vertailu

Ultraviolettivaimennin on yleensä orgaaninen yhdiste, jolla on aromaattinen rakenne tai kromoforirakenne. UV-absorboijan päämekanismi on suljetun konjugaattijärjestelmän käyttäminen ja π-π * -siirtymään vedoten fotonien absorboimiseksi, kun kaksi π-molekyylin kiertorataa ovat riittävän lähellä, syntyy kaksi rappeutunutta molekyylikorbitaalia, joista toisessa on paljon energiaa ja yksi vähän energiaa. Yleensä absorboija on valonkestävä ja fotonien absorboinnin jälkeinen energia voi tuottaa resonanssikvanttia (pääasiassa) molekyylin resonanssin kautta tai vapautumisen kautta fluoresenssin ja fosforesenssin avulla, ja molekyylin palautuva isomerointi muuttaa absorboijan viritetystä tilasta tasaiseen tilaan.


DHHB: n molekyylirakenteella on täydellinen resonanssi ja vetyionien siirtovaikutus. Kun DHHB-molekyylit absorboivat ultraviolettivaloa, energia absorboituu bentseenirenkaan rakenteen ja molekyylin vierekkäisten vetyionien muutoksen kautta ja koko molekyylirakenne muuttuu väliaikaisesti. Sen jälkeen kun molekyyli vapauttaa hitaasti energiaa, DHHB: n molekyylirakenne palaa alkuperäiseen tilaansa.

QQ图片20190809100616

Fyysisen aurinkovoideiden sirontakaavio


Titaanidioksidi ja sinkkioksidi ovat kaksi hyväksyttyä fysikaalista aurinkovoidetta. Näiden fyysisten aurinkovoideiden käyttö aurinkovoideissa tapahtuu pääasiassa imeytymisen kautta UV-säteilyn vaimentamiseksi, ja jotkut sirotukset päällekkäin. Pieninä partikkelikiteinä (10 - 100 nm) nämä materiaalit ovat puolijohteita, joilla on suuri kaistavälienergia valenssikaistan ja johtamiskaistan välillä. Irtokiteetin kaistaväli on energia-alueella, joka vastaa aallonpituutta välillä 380 - 420 nm. Mitä pienemmät primäärihiukkaset, sitä suurempi kaistavälienergia ja ultraviolettivalon absorptio nostamalla elektronia valenssista johtamiskaistalle.


Nämä molemmat komponentit ovat pääosin puolijohteita. Titaanidioksidia ottaen esimerkiksi, sen jälkeen kun se on innoinut ultraviolettisäteiltä, se on N-tyyppinen puolijohde. Kun säteilytetään ultraviolettivaloa, jonka aallonpituus on pienempi kuin 400 nm, välikerroksen elektronit absorboivat ultraviolettisäteitä ja virittävät tuottamaan elektronireikoja, niin että titaanidioksidilla on ominaisuus absorboida ultraviolettisäteitä.


Milloin nano-titaanidioksidin fyysinen aurinkovoide on, kun se imeytyy aurinkovoidetuotteeseen, milloin se toimii sirontavaikutuksena? Tämä liittyy sen hiukkaskokoon. Kokeet ovat osoittaneet, että mitä pidempi ultraviolettivalon aallonpituus on, nano-titaanidioksidin suojaus riippuu sen absorptiosta. Joten on ajateltavissa, että UVB-kaistalla titaanidioksidi on pääasiassa absorptiota, kun taas UVA-kaistalla nanotitaanidioksidi hajoaa pääasiassa. Siksi laaja-alaisen UV-suojan saavuttamiseksi tarvitaan sekä absorptiota että sirontaa, joten titaanidioksidin primaarinen hiukkaskoko on optimaalinen, ei niin pieni kuin mahdollista. Kun otetaan huomioon nano-titaanidioksidin agglomeroituminen, yleisesti uskotaan, että ultravioletti suojaavan titaanidioksidin optimaalinen hiukkaskoko on 20-50 nm. Hiukkaskoko on tietysti vain osoitus fysikaalisesta aurinkovoideesta, jota vaaditaan aurinkosuojatuotteiden kehittämisessä, ja monia teknisiä indikaattoreita on otettava huomioon.


Lähetä kysely

Saatat myös pitää